Blog Listing

Ensi kertaa arjen sankarina

Päätimme järjestää JyYK:n kanssa yhteisen verenluovutuksen ystävänpäivän kunniaksi ”Ota kaverisikin mukaan” -hengessä. Olin erityisen innoissani ideasta, sillä minun oli jo pitkään pitänyt käydä luovuttamassa verta, mutta olin ollut estynyt. Tässä olisi loistava tilaisuus tehdä hyvää tutun ja turvallisen porukan tukemana!


Valehtelisin jos väittäisin, että astelin Jyväskylän veritoimistolle täysin levollisin mielin. Itselläni ei ole neulakammoa, mutta kuulun siihen ihmiskunnan enemmistöön, joka ei kuitenkaan nauti siitä, että heitä pistellään terävillä esineillä. Lisäksi jännitin mahdollista huonoa oloa ja heikotusta, joka seuraisi itse luovutusta. Kun avasin toimiston oven, minut otti kuitenkin vastaan asiantunteva ja rauhoittava henkilökunta. Minut ohjattiin muiden JyYKiläisten kanssa odotustilaan vesipullon ja täytettävien lomakkeiden kanssa. Ensimmäisen kerran jännitystä lievittivät niin tuttujen ihmisten läsnäolo kuin lasten veripalvelulle tekemät hellyttävät piirustukset oleskelutilan seinällä.

Juotuani vesipullon ja täytettyäni minulle annetun lomakkeen pääsin hoitajan tarkastettavaksi. Minulta otettiin sormen päästä pieni verinäyte, jonka avulla tarkistettiin, onko hemoglobiinini tarpeeksi korkealla (vähintään 125). Selvittyäni testistä pääsin vihdoin itse luovutukseen. Minut testannut hoitaja saattoi minut luovutuspedille, jossa oloni tehtiin mahdollisimman mukavaksi. Höpöttelin hoitajalle tavallista enemmän: varma todiste siitä, että olin hermostunut. Hoitajan rauhalliset valmistelut ja tarkka selostus siitä, mitä tulee tapahtumaan, rauhoittivat kuitenkin mieltäni. Kun lopulta tuli aika pistää neula suoneeni, katsoin muualle. Tunsin pienen nipistyksen, ja huuliltani lähti spontaani kysymys: ”Oliko se siinä?”. Kyllä se oli. Kipua ei tuntunut pientä pistoa lukuun ottamatta, ja loppuajan sain levätä lepotuolissa vereni virratessa talteen. Luovutuksen jälkeen lepäilin vielä jonkin aikaa tuolissa, jonka jälkeen sain siirtyä muiden paikalla olevien JyYKiläisten luo odotustilaan, jossa luovuttajat saavat syödä ja juoda niin paljon kuin jaksavat. Pelkäsin huonoa oloa, mutta yllättäen oloni oli lähes normaali. Kuljin korostetun rauhallisesti ja hitain liikkein, kuin slow motion -kohtauksessa, kotiovelle asti, ja lepäsin loppupäivän. Olin jännittänyt luovutusta ihan turhaan.

Hengen pelastaminen on tavallisesti nähty sankaritekona, altruismin kiteytymänä. Sen ei kuitenkaan tarvitse vaatia yli-inhimillisiä ponnistuksia. Riittää, että esimerkiksi ilmoittaudut vapaaehtoiseksi verenluovuttajaksi. Jo tämä pieni toisen ihmisen hyväksi tehty operaatio sai ainakin itseni hymyilemään. Ehkä olisikin aika ruveta korostamaan arjen pieniä sankaritekoja, joita jokainen voi ujuttaa normaaliin elämäänsä arkirytminsä häiriintymättä. Niin kuluneelta kuin se kuulostaakin, pienistä puroista syntyvät myös isommat virrat. SPR:llä on jatkuva tarve lähes kaikkien verityyppien luovuttajille, joten käymällä veritoimistossa tiedät varmasti tekeväsi hyvää.

 

Abstract

To celebrate Valentine’s Day we, the UN Association of Jyväskylä went to donate blood to Blood Service of Finnish Red Cross. I was donating blood for the first time, so the experience was especially thrilling for me. I have to admit that I was nervous, but the expertise and the warm service of the staff in the office of Blood Service calmed me down and made me feel relaxed. The donation went well, nobody suffered from any complications. Blood donations are always needed and the event got me thinking about the term “hero”. Saving people’s lives is ususally considered to be a huge heroic act and an altruistic self-sacrification. After donating blood I realized that it didn’t need to mean that. Saving people’s lives can happen withou a big effort. Maybe we should focus more on the acts of caring that we can integrate to our everyday lives.

 

 

Emmi Ojansivu

tapahtuma- ja sidosryhmävastaava 2018

 

Hanna Muroma

kehitysyhteistyövastaava 2018

 

 



Jätä kommetti