Puheenjohtaja: Hanna Muroma

Kuka: Olen Hanna, kolmannen vuoden yhteiskuntapolitiikan opiskelija. Alunperin olen kotoisin Hämeenlinnasta, ja muutaman pääkaupunkiseudulla vietetyn vuoden jälkeen olen sittemmin kotoutunut Keski-Suomeen.

Mitä: Toimin tänä vuonna Jyväskylän YK-yhdistyksen puheenjohtajana. Puheenjohtajavuoden aikana haluan pitää esillä JyYKin hallituksen tämän vuoden teemaa ympäristöä esimerkiksi pitämällä nuorille Agenda2030 -aiheisten oppitunteja. Haluan myös lisätä yhteistyötä muiden paikallisjärjestöjen kanssa.

Miksi JyYK? Nautin järjestötoiminnasta ja haluan olla juuri JyYKissä siksi, että yhdistys edustaa minulle tärkeitä arvoja. Erityisen tärkeiksi koen kehitysyhteistyön sekä kestävän kehityksen tavoitteet.

Mikä on kysymys seuraavaan vastaukseen: “Valitettavasti kyllä. Sekin on vain vanhempieni syytä!”

-Oletko hyvä ihminen?

hanna.k.muroma(at)student.jyu.fi

 

 

 


Varapuheenjohtaja: Toni Kuoremäki

Kuka: olen Toni Kuoremäki ja varapuheenjohtana tällä hallituskaudella.

Mitä: Pyrin toimimaan puheenjohtajamme oikeana kätenä ja auttamaan häntä parhaani mukaan. Hoidan myös kokousmenettelyjä kun vain on tarve vaatii.

Miksi JyYK: Ihmisoikeudet, kestävä kehitys ja rauhantyö ovat minulle sydäntä lähellä ja koen että ruohonjuuritason toiminta on myös todella palkitsevaa. Näistä syistä toimin Jyykin hallituksessa.

Mikä on kysymys seuraavaan vastaukseen: “Menee siihen vielä vuosia … 2038 on varovainen arvioni.”

-Milloin Suomi voi olla hiilineutraali jos mietitään kunnianhimoisesti?

tomajuku(at)student.jyu.fi

 

 

 


Sihteeri: Vilma Viitasaari

Kuka: Hei! Olen Vilma ja sihteeri vuoden 2019 hallituksessa. Opiskelen kolmatta vuotta sosiaalityötä Jyväskylän yliopistossa. Toisena tutkintona opiskelen luokan- ja musiikinopettajaksi. Alun perin olen kotoisin Seinäjoelta, mutta Jyväskylään olen kotiutunut hyvin vuosien varrella! Vapaa-aikani kuluu järjestöhommien lisäksi viulua soittaessa, kavereiden kanssa hengaillessa ja lenkkipoluilla.

Mitä: Sihteerinä tärkein tehtäväni on kirjoittaa pöytäkirjat kokouksista. Lisäksi olen mukana järjestämässä JyYKin tapahtumia.

Miksi JyYK: JyYKin toimintaan lähdin mukaan, sillä YK:n arvot ovat minulle tärkeitä, ja JyYKin kautta uskon, että pääsen edistämään niitä paikallisella tasolla. Toivottavasti nähdään tapahtumissa!

Mikä on kysymys seuraavaan vastaukseen: “Jos niin kävisi, niin lehmätkin lentäisivät!”

-Voiko joku elää ilman kahvia.

vilma.viitasaari(at)gmail.com

 

 

 


Taloudenhoitaja: Anni Karhu

Kuka: Hei! olen Anni, kolmannen vuoden yhteiskuntapolitiikan opiskelija jyväskylän yliopistossa.
Suurin osa ajastani menee opiskeluiden parissa, mutta tykkään hengailla ystävien kanssa, tehdä luontoretkiä ja harrastaa liikuntaa.

Mitä: Toimin tänä vuonna Jyykin talousvastaavan hommissa. Tehtäväni rahakirstun vartijana on kirjanpito sekä muut talouspuolen asiat.

Miksi JyYK: Jyykissä tutustuu uusiin ihmisiin yli ainejärjestörajojen! YK:n arvot ovat myös minulle tärkeitä ja on mukavaa päästä toteuttamaan niitä hyvässä porukassa.

Mikä on kysymys seuraavaan vastaukseen: “Farkkuvolvo ja kultainennoutaja tietenkin!”

-Mitä JyYK:in hankintaehdotuslistalta löytyy ensi vuodelle?

anni.e.m.karhu(at)student.jyu.fi

 

 

 


Tiedottaja Tuomas Raatikainen

Kuka? Olen Tuomas, neljännen vuoden yhteiskuntapolitiikan opiskelija! Koulun ohella vietän vapaa-aikaani urheilun, musiikin ja ystävien kanssa. Olen kotoisin suomalaisen urheilun- ja kulttuurin kehdosta Pirkanmaalta, mutta tänä päivänä kutsun Jyväskylää kodikseni.

Mitä? Toimin vuonna 2019 JyYKin hallituksessa tiedottajana! Työnkuvaani kuuluu siis JyYKin ja sitä kautta myös YK:n asioista tiedottaminen erilaisten kanavoiden kautta. Olen ensimmäistä vuotta JyYKin hallituksessa, mutta järjestötoiminnasta minulta löytyy jo useamman vuoden kokemus.

Miksi? Kuten varmasti kaikilla muillakin, YK:n arvot ovat minun mielestäni tärkeitä ja edistämisen arvoisia. JyYKin pesti tarjoaa hienon mahdollisuuden tutustua paremmin YK:n ja YK-nuorten toimintaan. Jyväskylän ohella tavoitteenani on verkostoitua myös muiden paikallisjärjestöjen toimijoiden kanssa.

Mikä on kysymys seuraavaan vastaukseen: Siinä kohtaa liito-oravatkin alkoivat virittelee torille lähtöä.

-Miltä yhteiskuntatieteiden kandidaatiksi valmistuminen tuntui?

tuomas.walter.raatikainen(at)gmail.com

 

 

 


Tiedottaja Veli-Pekka Uusluoto

Kuka: Heissan! Oon Turun ja Tampereen kautta Jyväskylään pyörinyt gradua vaille valmis matemaatikon alku. Luonteeltani oon puhelias ja tykkäänkin höpötellä kohtuu paljon ja keksiä kaikkea pientä kikkaa keskusteluihin. Lisäksi haluan ymmärtää kaikista asioista aina sen inhimillisen puolen. Jutustelun lisäksi miun harrastuksiin lukeutuu salilla käynti ja lukeminen.

Mitä: Toimin tiedottajana hallituksena. Tiedotan ulospäin tapahtumista, blogeista ja muusta ajankohtaisesta. Lisäksi keskityn siihen, että kaikilla osapuolilla tarvittavat tiedot, eli kyselen myös mitä infoa muilla on.

Miksi JyYK: Halusin nähdä millaista järjestötoiminta on ainejärjestöjen ulkopuolella ja harjoitella tiedottamista lisää. Olen aina kunnioittanut ja ollut kiinnostunut YK:sta, jolloin JyYK oli luonnollinen valinta tähän projektiin.

Mikä on kysymys seuraavaan vastaukseen: “Joka Vappu”

-Kuinka usein saunot joulupukin kanssa?

veli-pekka.uusluoto(at)protonmail.com

 

 

 


Sidosryhmävastaava: Julia Hyrkkänen

Kuka? Moi! Olen Julia Hyrkkänen, toisen vuoden yhteiskuntapolitiikan opiskelija ja myös toista vuotta JyYKin hallitustoiminnassa mukana. Alunperin olen kotoisin pieneltä paikkakunnalta Etelä-Karjalasta, mutta kotiutunut hyvin tänne Jyväskylään.

Mitä? Toimin JyYKin hallituksen sidosryhmävastaavana ja tehtävänäni on olla mukana tapahtumien järjestämisessä sekä pitää huolta mahdollisesta yhteistyöstä ja vuorovaikutuksesta muiden järjestöjen ja tahojen kanssa.

Miksi? Koen, että JyYKissä minulla on mahdollisuus päästä vaikuttamaan itselleni tärkeisiin asioihin. Samalla opin tärkeitä taitoja, joita voin varmasti hyödyntää mm. työelämässä. Tämän lisäksi saan tietysti tutustua ihan huipputyyppeihin!

Mikä on kysymys seuraavaan vastaukseen: “No siksi Jyrock on vain kerran vuodessa!”

-Jotta tuleviinkin vuosiin mahtuu mahdollisimman paljon JyYKin huipputapahtumia.

julia.e.hyrkkanen(at)student.jyu.fi

 

 

 


Ympäristö- ja kehitysyhteistyövastaava: Emmi Ojansivu

Kuka? Terve! Olen 3. vuoden yhteiskuntapolitiikan opiskelija Jyväskylän yliopistossa. Sivuaineinani opiskelen mm. bio- ja ympäristötieteitä sekä kestävää kehitystä. Olen alunperin kotoisin Ylöjärveltä, Tampereen vierestä. Vapaa-aikaani vietän mm. eri soittimia soitellen sekä mielenkiintoisia kirjoja lukien.

Mitä? Olen JyYKin ympäristö- ja kehitysyhteistyövastaava. Toimenkuvaani kuuluu ympäristöasioiden osalta JyYKin vuosittaisen ympäristöstrategian luominen ja ekologisen jalanjälkemme minimoiminen järjestömme toiminnassa. Kehitysyhteistyövastaavana vastaan erityisesti yhteistyöstä paikallisen Kehitys- ja kulttuuriyhdistys Aurora Borealis ry:n kanssa. Lisäksi osallistun kuukausittaisiin JYY:n ympäristö- ja kehitysyhteistyövaliokuntien kokouksiin.
Miksi? Tämän hetken globaalit ongelmat vaativat globaaleja ratkaisuja, joihin yksikään valtio ei kykene yksin. YK:n arvot ja sen luoma keskustelufoorumi eri valtioille ovat keskeisessä roolissa maailman parantamisessa. Olen erityisen kiinnostunut kestävän kehityksen kysymyksistä, jotka ovat keskeisessä osassa nyky-YK:n toiminnassa Agenda2030 -tavoitteiden kautta. JyYKissä yritän levittää tietoisuutta globaaleista ongelmista ja niiden ratkaisuyrityksistä sekä YK:n arvoista ollen samalla osa verkostoa, joka yhdistää samanhenkisiä ihmisiä Suomessa.

Mikä on kysymys seuraavaan vastaukseen: “Tuli kuin manulle illallinen!”

-Mitä vegaani sanoi JyYKin tapahtumassa saatuaan hummusta patonkinsa päälle?

emmi.a.ojansivu(at)student.jyu.fi

 

 

 


Jäsen- ja tietosuojavastaava: Lauri Voutilainen

Kuka: Olen Lauri, ja olen toista vuotta mukana JyYKin toiminnassa. Opiskelen taloustiedettä Jyväskylän yliopistossa.
Mitä: Tänä vuonna olen hallituksessa jäsen- ja tietosuojavastaavana. Vastaan jäsenrekisteristä ja jäsenten tietosuojasta.
Miksi: Olen mukana JyYKissä, jotta oppisin lisää YK:n toiminnasta ja tapaisin uusia ihmisiä.

Mikä on kysymys seuraavaan vastaukseen: “”Batman! Vastaus on aina Batman”

-Kuka hoitaa mielenterveysongelmiaan pahoinpitelemällä ihmisiä? Kuinka käyttää satoja miljoonia dollareita rikollisuuden vähentämiseen ilman huomattavia tuloksia? Kuka lähettää lapsia taistelemaan vaarallisia rikollisia vastaan?

lauri.i.voutilainen(at)student.jyu.fi

 

 

 


Varajäsen: Anni Juusola

Kuka? Olen Anni Juusola. Opiskelen journalistiikkaa neljättä vuotta Jyväskylän yliopistossa. Vapaalla lenkkeilen, luen ja tanssin aina kun mahdollista.

Mitä? Olen JyYK:n varajäsen eli toimin varsinaisten jäsenten tukena ja apuna. Olen kiinnostunut erityisesti viestinnästä ja hyväntekeväisyystapahtumista.

Miksi? Koska isot globaalit haasteet, kuten ilmastonmuutos, vaativat myös paikallisia toimia. Haluan olla mukana järjestämässä merkityksellisiä tapahtumia ja tekemässä YK:n arvoja tutuksi Jyväskylän seudulla.

Mikä on kysymys seuraavaan vastaukseen: “Jääkarhujen hyvinvointia tässä vain mietin!”

-Miksi tarvitsemme kunnianhimoisempaa ilmastopolitiikkaa?

 

 

 


Varajäsen: Ilkhom Khalimzoda

Kuka? Hi! I am a Ph.D student at the department of language and communication studies, University of Jyväskylä. I am originally from Tajikistan and I just completed my first year in Finland.

Mitä? From 2019, I am a deputy board member at JyYK.

Miksi? Living in different countries, I realized the importance of peaceful coexistence, mediation and safety. Through JyYK I am planning to keep my activisms on authentic communication, acceptance and integration in our society’s.

Mikä on kysymys seuraavaan vastaukseen: “No! Not since the pineapple incident!”

-Are you trying to get a research funding?

 

 

 


Varajäsen: Iita Räsänen

Kuka? Olen Iita ja opiskelen ensimmäistä vuotta politiikan tutkimusta Jyväskylän yliopistossa. Politiikan lisäksi minua kiinnostavat muun muassa viestinnän ja kestävän kehityksen opinnot. Olen kotoisin Kuopiosta. Vapaa-ajalla tykkään lukea, nähdä kavereita ja kuunnella suomiräppiä.

Mitä? Olen ensimmäistä kertaa järjestötoiminnassa mukana, joten hakeuduin varajäseneksi. Pääsen siten ottamaan oppia kokeneemmilta sekä auttamaan esimerkiksi tapahtumien järjestämisessä.

Miksi? Lähdin mukaan JyYK:n toimintaan, koska minusta on hienoa olla osa puoluepoliittisesti sitoutumatonta järjestöä, jonka teemoihin kuuluvat muun muassa kestävä kehitys sekä ihmisoikeudet.

Mikä on kysymys seuraavaan vastaukseen: “No siitä nyt on aikaa. Viimeksi varmaan Kekkosen aikana!”

-Milloin olet viimeksi jättänyt opiskelijabileet väliin?

 

 

 


Varajäsen: Vilma Paavilainen

Kuka? Olen Vilma, kolmannen vuoden yhteisöviestinnän ja politiikan opiskelija. Vapaa-ajalla tykkään lukea ja hengailla koirani Leon kanssa.

Mitä? Olen JyYKin varajäsen.

Miksi? JyYKin toiminnassa pääsen seuraamaan läheltä minua kiinnostavia tasa-arvon ja kestävän kehityksen teemoja.

Mikä on kysymys seuraavaan vastaukseen: “Olenhan minä tullut sitäkin joskus kokeilleeksi…”

-Oletko koskaan asunut ulkomailla?

 

 

 


Varajäsen: Hannele Toivonen

Kuka? Moikka! Olen Hannele Toivonen, kolmannen vuoden yhteiskuntapolitiikan opiskelija Jyväskylän yliopistosta. Tällä hetkellä olen vaihdossa Chilessä. Tykkään tosi paljon tutustua uusiin kulttuureihin, ja jutella ihmisten kanssa, jotka tulee eri taustoista. Lempiasioihini kuuluu myös kahvittelu ja urheilu.

Mitä? Olen tällä kaudella hallituksen varajäsen sekä viestintätiimissä. Osallistun toimintaan sen mukaan miten täältä pallon toiselta puolelta pystyn. Olen kokouksissa Skypen välityksellä ja meidän nettisivuilta löytyy myös kirjoittamani blogipostaus. Syksyllä palatessani osallistun tapahtumien järjestämiseen ja olen aktiivisemmin toiminnassa mukana.

Miksi? Kestävä kehitys ja ympäristöasiat ovat minulle tosi sydäntälähellä olevia teemoja, ja JyYkissä mukana olemalla niistä oppii aina enemmän. On kiva tehdä jotain konkreettista kyseisten asioiden eteen ja jakaa tietoa myös muille.

Mikä on kysymys seuraavaan vastaukseen: “No sillä nyt täyttäisi vaikka pienen auton!”

-Kuinka paljon kahvia tarvitaan maanantaiaamuun?