JyYK:n alkuvuoden kuulumisia / Start of 2015

10982976_10153074287594507_426179829_o

Jyväskylän YK-yhdistyksen vuoden ensimmäinen leffailta 3.2. muotoutui todelliseksi yleisömenestykseksi, kun paikalle saapui kuutisenkymmentä innokasta ja iloista elokuvankatselijaa. Vielä viiden maissa jonoa riitti kiemurtelemaan salin ulkopuolelle asti, ja luomu- ja lähiruokatarjoilu viineineen maistui makoisalta. Illan elokuvana nähtiin Nelson Mandelan omaelämäkertaan perustuva Mandela: Long Walk to Freedom, joka raotti Mandelan sekä hänen perheensä elämää monen kymmenen vuoden ajalta. Etelä-Afrikan poliittinen tilanne kulki ennakko-odotusten mukaisesti vahvasti mukana koko elokuvan läpi. Lisäksi elokuva oli visuaalisesti kaunis ja koskettava. Vuoden vaihteessa vaihtunut hallitus iloitsi onnistuneesta tapahtumasta. Oli myös mukavaa huomata, että paikalla oli niin paljon ulkomaalaisia opiskelijoita. JyYK pyrkii myös jatkossa valitsemaan elokuvailtojen elokuvat niin, että leffoja voi seurata hyvin englannin kielellä.

10967117_10153074287649507_1271288739_oBriefly in English: The first movie night of UN Association of Jyväskylä was a success! On Tuesday 3rd February we watched the film Mandela: Long Walk to Freedom, which told the story of Nelson Mandela and his family. The film also offered interesting information about the political situation of South Africa. We were happy to see so many foreign students watching the movie. Altogether there were approximately 60 people enjoying the film. We also had some local and organic snacks and wine to offer, free of charge as usual. In the future we will be organizing more movie nights, which are suitable for English speakers as well. You all are warmly welcome!

10956051_10153074287509507_1285012007_n

Vuoden 2015 hallitus kokoontui Agoralle 5.2. kokoustamaan jo toisen kerran tänä vuonna. Ennen virallisen kokouksen alkamista kuvautimme koko hallituksen, ja otimme myös koko porukasta ryhmäkuvan. Järjestökummimme Emmi Ahola JYY:ltä kävi heti alkuun kertomassa tuoreimpia kuulumisia ja tervehdyksiä hallitukselle. Kokouksessa kävimme läpi muun muassa tulevia yhteistyökuvioita sekä kevään tapahtumakalenteria. Luvassa on huisin jänniä juttuja, sillä perinteisten leffailtojen lisäksi JyYK osallistuu tänä vuonna esimerkiksi HeForShe-kampanjaan, ja ystävänpäivän aattona 13.2. järjestämme pienimuotoisen some-tempauksen Seminaarinmäen kirjastolla. Kaiken kukkuraksi kevään mittaan järjestetään mielenkiintoinen seminaari sekä ihkaensimmäinen excursio, joten paljon kaikkea mielenkiintoista ja sykähdyttävää on tulossa! Kaikesta tiedotetaan tarkemmin lähempänä, joten pysykäähän kuulolla!

Briefly in English: The second board meeting of UN association was on Thursday 5th February at Agora. In the meeting we discussed of the partners in cooperation and the events of spring 2015. For Example, UN Association of Jyväskylä is going to take part in HeForShe Campaign and we are going to arrange something for Valentine’s Day’s Eve as well. We also have a seminar and an excursion coming. We’ll keep you informed, so stay tuned!

10969006_10153074292614507_38566408_o

Nyt löydät JyYK:n myös Instagramista @jyyk_ / Now you can follow us on Instagram @jyyk_

Kuvat/Photos: Hanna Mutanen, JyYK:n tapahtumavastaava

Teksti / Written by: Ulriikka Myöhänen, JyYK:n media- ja tiedotusvastaava



Jätä kommetti