Kansainvälinen päivä aavikoitumisen ja kuivuuden ehkäisemiseksi

786799-desert-wallpaper

Kesäkuu on yksi YK:n kalenterivuoden merkittävimmistä kuukausista ympäristöasioiden näkökulmasta. Heti ensimmäisellä viikolla 5.6. vietimme Maailman ympäristöpäivää ja seuraavalla viikolla, Maailman merien päivänä 8.6., ihmisiä muistuteltiin merien suojelun tärkeydestä. Tänään sitten vietämmekin kuun kolmatta tärkeää ympäristöpäivää, Kansainvälistä päivää aavikoitumisen ja kuivuuden ehkäisemiseksi. Maailman talousfoorumi on arvioinut, että veden saatavuuden heikkeneminen on yksi seuraavan vuosikymmenen pahimmista kriiseistä ja aavikoituminen ja sen estäminen onkin valittu YK:n kansainväliseksi vuosikymmeneksi ajalle 2010-2020.

Kuivuuden pitkäaikaisina vaikutuksina maaperä köyhtyy ja aavikoituu. Vesiresurssien ja tuottavan maaperän pula pahimmilla alueilla johtaa usein nälänhätään ja ihmishenkien menetykseen. Näillä alueilla myös konfliktin riski kasvaa ja kuivuus pakottaa ihmisiä muuttamaan pois aavikoitumisen tieltä ravinteikkaimmille alueille. Tämän vuoden iskulauseella “Ei ole olemassa sellaista asiaa kuin ilmainen lounas. Panosta terveeseen maaperään” (No such thing as a free lunch. Invest in healthy soil) pyritään tuomaan esille ratkaisuja kuivuuden ongelmaan kestävän kehityksen menetelmillä. Vuonna 2015 huomiota haetaan mm. näihin asioihin:

  • Muutoksia maankäytön tapoihin ja sopeutuminen muuttuvaan ilmastoon, erityisesti kuivilla alueilla, jossa elintarvikepula käy yhä vakavammaksi
  • Maankäyttöoikeuksia ja teknologiaa pienviljelijöille, jotka suojelevat ympäristöä ja vastaavat miljoonien kotitalouksien ravinnontarpeesta
  • Tasapainon löytäminen maankäytön ekologisuuden ja kulutuksen välillä parhaita käytäntöjä hyödyntämällä
  • Enemmän investointeja kestävään maankäyttöön
  • Tehokkaampaa toimintaa aavikoitumista vastaan, jotta saataisiin vähennettyä vedenpuutteesta johtuvaa muuttoliikettä

Vuonna 2014 tehdyn raportin mukaan (2014 State of Food Insecurity report) n. 805 miljoonaa ihmistä kärsii riittävän ravinnon puutteesta. Tämä tarkoittaa kahdeksasosaa maailman ihmisistä. Näistä suurin osa elää kehitysmaissa.

arizona_cactus_04

Vaikka aavikoitumisen estäminen vaikuttaa lähes mahdottomalta tehtävältä, on kehitystäkin tapahtunut. Esimerkiksi Ecuadorin kuivassa eteläosassa, missä 80 prosenttia maasta on eroosion syömää, pystyttiin aavikoituminen pysäyttämään istuttamalla kaktuksia.Ravinteita maaperään sen sijaan saatiin suojelemalla harvinaisia hyönteisiä, maasiiroja. Keniassa sen sijaan aavikoitumiskehitystä on hidastettu muuttamalla sadevesien hyödyntämistapaa sekä maataloustekniikoita. Näistä valopilkuista huolimatta pelkkä alueellinen kehitys ei riitä, vaan aavikoitumisen estämiseksi tarvitaan toimia ympäri maailman.

Hanna Hyyryläinen
Ympäristövastaava, Jyväskylän YK-yhdistys



Jätä kommetti