Blog Listing

Mikromuovi – makro-ongelma

Viime aikoina on maailmassa herätty muovin aiheuttamiin ongelmiin, ja epäilemättä sairastuttu
muoviahdistukseen. Oman toiminnan aiheuttaman muovikuormituksen ja puuttuvan tiedon
edessä olo tuntuu voimattomalta. Muovia on nykyisin kaikkialla – vesistöissä, maassa ja ilmassa, sellaisissa paikoissa, joista sitä ei todella toivoisi löytyvän. Erityisen ongelmallista on mikromuovi, jonka poistaminen ympäristöstä on hyvin hankalaa. Vaikka muoviongelma on suurin kehittyvissä maissa, mikromuovia löytyy myös Suomen luonnosta. Moderneissa vedenpuhdistamoissa jätevedestä pystytään poistamaan 80–98 % mikromuoveista, mutta mikromuovia päätyy vesistöihimme myös esimerkiksi sadevesiviemärien kautta, joista vesi menee suoraan järviin puhdistamattomana.

 

 

 

Siitä huolimatta, että mikromuovi on koko maailmaa koskeva akuutti ongelma, sen aiheuttamista vaikutuksista ihmiseen ja eliöihin tiedetään yllättävän vähän. JyYKin mikromuovitapahtumassa Itä-Suomen yliopiston tutkija Samuel Hartikainen kertoi mikromuovia koskevista tutkimuksista Kallavedellä ja Haukivedellä, sekä siitä, miksi olemme vielä niin pimennossa mikromuovin aiheuttamien haittojen suhteen.

 

Mikromuovien tutkimista hankaloittaa niiden pieni koko. Mikromuovit ovat kooltaan alle 5
millimetrin kokoisia muovihiukkasia, jotka käyttäytyvät samoin kuin muovit yleensäkin.
Mikromuovia pienempiä, alle 0,1 mikrometrin kokoisia muovihiukkasia kutsutaan nanomuoviksi. Etenkin nanomuovin tutkiminen on hankalaa, sillä se on kooltaan niin pientä, että sitä on hankala erottaa muusta ympäristöstä ja nanomuovin tutkiminen vaatii hyvää tutkimuslaitteistoa. Kuten muutkaan muovit, eivät mikromuovit ole koostumukseltaan samanlaisia, vaan eri mikromuovilaatuja on lukuisia. Tulisi tutkia, miten eri muovilaadut käyttäytyvät erilaisissa ympäristöissä, ja millaisia yhdisteitä ne voivat muodostaa eri kemikaalien kanssa. Tutkittavaa siis riittäisi hyvin paljon, mutta aika ja resurssit ovat rajoitettuja, minkä takia tieto mikromuovien aiheuttamista haitoista on vielä niin vähäistä.

Kaikesta muovista on miltei mahdotonta luopua, mutta omaa muovikuormitusta on kuitenkin mahdollista vähentää. Erityisen tärkeää on kierrättää muovi oikein, eli esimerkiksi pestä kierrätysmuovi, sillä likainen muovi aiheuttaa myrkyllisiä yhdisteitä. Turhaa muovin kulutusta on syytä välttää niin paljon kuin mahdollista. Esimerkiksi kauppaan on hyvä ottaa mukaan omat kestokassit, keinokuituisten vaatteiden kuluttamista ja mikromuovihelmiä sisältävien kosmetiikoiden ostamista välttää. Yksittäiset valinnat vaikuttavat siihen, millaisia tuotteita
yritykset katsovat tarkoituksenmukaisiksi myydä, ja näin yksittäinenkin ihminen voi olla osana vaikuttamassa suurempiin linjauksiin.

 

 

 

In English

Lately, we have found out that plastic is everywhere around us. It’s founded in the air, soil and water systems. Especially microplastics are problematic because they are difficult to dispose of the environment.The problem is the most severe in developing countries, but it’s also present in Finland. However, we don’thave a lot of information about the threats microplastics might cause. A researcher from University of Eastern Finland, Samuel Hartikainen told us about the researches and difficulties to study microplastics in the microplastic workshop organized by the UN Association of Jyväskylä. The problem with studying microplastics is that they are so small particles that they are hard to separate from the environment and require special researching equipment. In addition, there are several kinds of microplastics and they have different kind of reactions with chemicals. Consequently, there are so many things study and consider but limited amount of time and resources.

Even if it’s probably impossible to get rid of all the plastic, it’s possible to reduce the amount which you are using. It’s recommendable to take your own bags with you when you are doing groceries and avoid consuming technical clothes and products which have microplastic particles in them. It’s important to recycle plastic right and wash it before throwing away because dirty plastic causes toxic chemical compounds. When we all participate in reducing plastics, even small things will have an impact.

 

 

Hannele Toivonen
Ympäristövastaava 2018

 

 

Kuvat 1 ja 3: Unsplash



Jätä kommetti